Yksi Kultainen Venla -gaalan yleisöä riemastuttaneista hetkistä oli se, kun vuoden viihde- ja faktaohjelman käsikirjoituspalkinnon saapuivat jakamaan ToosaTV:stä tutut drag-artistit NikoLa ja Cristal ...
Legendaarinen Kummeli-sketsisarja esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991, ja siitä asti se on jäänyt osaksi suomalaista kulttuuriperintöä, siirtyen jopa sukupolvelta toiselle. Sarjan huumori jaksaa ...
Kuvittele tilanne: olet aloittanut kirja-, televisio- tai muun sarjan, ja ensimmäinen osa on koukuttanut sinut aivan täysin. Toiseen tai kenties kolmanteen osaan edetessä homma alkaa kuitenkin ...
Pariskunnan häitä vietettiin pian Sarajevon olympialaisten jälkeen, jotka olivat Marja-Liisalle jättimenestys kolmine olympiakultineen. Koko kansan hiihtokuningattaren häät olivat suuri mediatapahtuma ...
Justimus-jannujen sketsisarja Kuuma peruna jatkuu uusi läpillä. Toisen kauden sketsien teemat kumpuavat keskustelujen vaikeista aiheista, kuten toksisesta maskuliinisuudesta, miesten seksivälineistä, ...
Satusetä Zacharias Topeliuksen Sampo Lappalainen-sadussa antama kuva saamelaisista hallitsi suomalaisten mieliä pitkään: pohjoisimman Suomen alkuperäiskansa tarvitsi sivistyksen valoa. Kulttuurista ...
Kummelia tulee nyt joka tuutista. Syynä on sketsihuumorin valiojoukon 30-vuotisjuhla. Juhlallisuuksien odotetuin tapaus on kokonaan uusi Kummeli-jakso, jonka TV2 näyttää loppuvuodesta. Sitä ...
Kummeli-sketsiryhmän sarja Kontio & Parmas jatkuu 26. toukokuuta uusin kolmannen kauden jaksoin Ruudussa. Ensimmäinen jakso esitetään maistiaisena myös Nelosella. Sarjassa jatkavat kaikki rakastetut ...
Nauramisen hyödyistä on helppoa löytää listauksia googlettamalla. Nauraminen vähentää stressiä, lisää miellyttävää oloa, elvyttää verenkiertoa ja ruuan sulatusta sekä lisää vereen happea. Nauramisella ...
Ulosteista nyt on väännetty huumoria aina, mutta kun sketsin aiheena on pikkutyttöä vaaniva pedofiili, peräpukamat, masturbointi tai epäempaattisuuden ylistys, kuljetaan synkissä vesissä. Jani Volasen ...